Päätöskierroksella kaikki ottelut alkavat kello 19.00. Kierroksen muut ottelut ovat BK-46 – Dicken, GrIFK-ÅIFK ja PIF-HIFK. Karjaalla pelissä on runkosarjan voitto, Kauniaisissa sijat 6-7. Ylemmän ja alemman loppusarjan joukkueet ovat siis jo selvillä.

SIF varmisti paikkansa ylemmässä loppusarjassa viikko sitten niukalla voitolla HIFK:sta. Tällä sarjajärjestelmällä on pelattu kaudesta 2016-2017 alkaen ja SIF on nyt ensimmäistä kertaa mukana ylemmässä loppusarjassa. Kolmella edellisellä kaudella vauhtia on siis haettu alemmasta loppusarjasta.

Cocks on hieman uuden tilanteen edessä, kun edelliset kaudet menestykseen tottunut joukkue ei pelaakaan runkosarjan voitosta, vaan sen on tyytyminen kolmostilaan. Varmaa on kuitenkin se, että Cocks ei myy sulkiaan halvalla ja se tulee peliin kovalla sykkeellä niin runkosarjan päätöksessä kuin koko loppukauden.

SIF on mielenkiintoisen tilanteen edessä kun seuraavat seitsemän ottelua käydään joukkueita vastaan joilta tähän mennessä on sarjasta herunut vain yksi piste. Se piste otettiin Dickeniltä Pirkkolassa 9.11.2019 lukemin 23-23. 

Marraskuun vierasottelussa Cocksia vastaan lukemiksi kirjattiin kotivoitto 32-21, mutta mitkä ovat joukkueiden voimasuhteet nyt runkosarjan lopussa? Tule paikan päälle toteamaan itse, tai katso ottelu suorana SolidSportin kautta Johan Nybergin selostamana!