Lähtökohdat ottelulle eivät olleet parhaat mahdolliset kun sekä Roni Léven että Janne Hagman puuttuivat rivistä. Toki on huomioitava että Granilta puuttuivat niin Miro Koljonen, Atte Pakarinen kuin Sami Silfver, toisaalta kauniaislaisten rosterissa on tunnetusti sekä määrää että laatua.
Ensimmäinen jakso oli tasainen, joukkueet pitivät johtoasemaa vuorotellen eikä eroa tullut missään vaiheessa 2-3 maalia enempää. Erityisesti Gustav Svanbäckin puolustuspelaaminen tuntui hankaloittavan vierasjoukkueen hyökkäyspelaamista merkittävästi. Kummankaan joukkueen hyökkäyspeli ei ensimmäisellä jaksolla kunniamainintoja ansainnut, mutta taistelutahtoa nähtiin sitäkin enemmän.
Toisella jaksolla Granin puolustus alkoi lisätä liikettään ja teki SIF:n mielikuvitoksettomasta hyökkäyspelistä  pelkkää puuroa. Siksi myös maaliero pöytäkirjassa alkoi kasvaa tasaisesti vieraiden hyväksi. Kotijoukkueen pelaajien vaihdot puolustuspäässä myötävaikuttivat siihen että vieraiden hyökkäysrynnistystä ei saatu kuriin yhtä tehokkaasti kuin ensijaksolla, toisaalta väsymykselläkin oli varmasti osuutensa asiaan. Hyökkäyspäässä GrIFK alkoi sijoittaa viivapelaajansa leveämmälle kuin ensijaksolla, jonka seurauksena varsinkin K9:lle saatiin lisää tilaa (ei poliisikoirille… 😉 Tämän hyödynsi esimerkiksi Sami Silferiä tuurannut Peik Sjöblom, joka muutamaan otteeseen turhan helposti pääsi yllättämään niin puolustuksen kuin hyvän ottelun pelanneen Mika Malassunkin. Nuoren Edvin Voutilaisen puolustustaistelua pitää kehua, mies ei arastellut pätkääkään isompia ja kokeneempia maajoukkuepelaajia vastaan.
Kun ottelun penkillä aloittanut Alexander von Numers sai pelirytmistä kiinni, häntä oli vaikea pysäyttää ja yhteistyö ikätoveri-centteri Fredrik Forssin kanssa toimi ajoittain näyttävästi. Kokenut ruotsalaisvasuri Patrik Johanson teki takuuvarmaa työtä kentän molemmissa päissä. Rutiinilla on iso merkitys virheettömässä pelamisessa ja siitä mies antoi oivat näytöt lauantaina; ei erityisen näyttävää, mutta toimivaa ja tehokasta joukkuepelaamista.
Kun Grani laittoi isomman vaihteen silmään toisella jaksolla SIF antautui lopulta melko helpon näköisesti, vaikka pääsikin loppuhetkillä kaunistelemaan numeroita.
Tuomarikaksikko Kinnari-Skogberg hoiti ottelun oikeudenjakamisen varmasti ja tyylikkäästi.

Tränarnas kommentarer/Valmentajien kommentit/Coaches comments:

Kaj Hagman, SIF:

Som helhet bra försvarsspel med några missar på grund av dålig koncentration. I anfallet har vi för litet hot, det är för få som tar ansvar. Början på andra halvleken, var igen svår för oss.

Kokonaisuutena hyvää puolustusta, muutama epäonnistuminen heikon keskittymisen takia. Hyökkäyksessä emme ole tarpeeksi vaarallisia, liian harva ottaa tarvittavaa vastuta. Toisen puoliajan alku oli taas vaikea meille.

Good defense, on the whole, a few misses because of lapses in concentration. In the offense we are not dangerous enough, too few players take on the responsibility they should. The beginning of the second half was difficult for us again.

Mikko Koskue, GrIFK:

Toinen puoliaika tosi hyvä. Hieno taistelu pojilta. Tästä on hyvä jatkaa.

Andra halvleken jättebra. Bra kämpat av killarna. Härifrån är det bra att fortsätta.

Second period really good. The guys worked well. It’s good to go on from here.

Matchens mest övertygande spelare/Ottelun vakuuttavin pelaaja/Most impressive player of the game:

Patrik Johanson, GrIFK:

En okej match, inget mer. I första halvleken löste vi dåligt vårt anfallsspel mot hög etta. I andra halvleken höjde vi tempot i anfallsspelet och började placera centern så att vi fick ytor för våra mittnior. I andra halvleken höjde vi också nivån för vårt försvarsspel då vi i första halvlek blev stillastående. Vi lät Sjundeå göra för många kontringsmål.

Ok ottelu, ei sen enempää. Ensimmäisellä puoliajalla ratkaisimme huonosti hyökkäyspelissä korkeaa ykköstä vastaan. Toisella puoliajalla lisäsimme vauhtia hyökkäyspäässä ja aloimme sijoittaa viivapelaajaa niin että takamiehet saivat lisää tilaa. Toisella puoliajalla nostimme myös puolustusta, kun ensimmäisellä jaksolla olimme liian passiivisia. Annoimme Siuntion tehdä liian monta maalia nopeilla hyökkäyksillä.

Okay game, nothing more. In the first half we played our attacks poorly against their high defense. In the second period we raised the tempo of our offense and started positioning our pivots so that our back players got more space. In the second half we also raised our defense, in the first half we played too passively. We let SIF make too many goals on fast breaks.

Målskyttarna/maalintekijät/goals:

SIF: Gustav Svanbäck 7, Ott Varik 4+2, Sten Maasalu 4, Taavi Tibar 3, Vincent Voutilainen 2, Albin Järvinen 2.

GrIFK: Jasper Hellberg 7, Patrik Johanson 6, Alexander von Numers 3+2, Peik Sjöblom 4, Fredrik Forss 4, Richard Sundberg 2, Patrik Lång 1.

Utvisningar/Ulosajot/Suspensions:

SIF: Atte Marjamäki  2 min.

GrIFK: Patrik Lång 2 min., Alexander Lång 2 min., Richard Sundberg 2 min.