Keskiviikkona BK kävi hakemassa pisteet Fennia Arenalta selvin lukemin 24-31. Sitäkin suurempi yllätys nähtiin ehkä kuitenkin Riihimäellä, kun vierailija Dicken päihitti isäntäjoukkue Cocksin samalla maalierolla lukemin 23-30. Ottelu jäi myös päävalmentaja Savukynaksen viimeiseksi Cocksin peräsimessä, kun ottelun päätyttyä ilmoitettiin hänen siirtyvän välittömästi valmentamaan ukrainalaista Motor Zaporozhyeta, jonka kanssa allekirjoitettu sopimus oli julkaistu edellisellä viikolla. Uudeksi päävalmentajaksi nimitettiin tammikuussa Savukynaksen aisapariksi  tullut Kaj Kekki, joka on kantanut valmennusvastuuta Riihimäellä aikaisemminkin. Keskiviikon ottelussa Cocksilta puuttui avainpelaajia, se selittää varmasti osaltaan ottelun lopputuloksen. Täytyy kuitenkin muistaa että tämä ei ollut Dickenin ensimmäinen voitto Cocksista sen kotikentällä tällä kaudella.

Kekki johdattaa Siuntioon joukkueen joka takuulla haluaa palata voittokantaan, varsinkin kun sillä nyt on vastassaan ylemmän jatkosarjan nollakerholainen, Siuntio. Kotijoukkueella on allaan hävityt ottelut Dickenille vieraissa ja BK:lle kotona. SIF:n yhtenä ongelmana on ollut ehjän 60-minuuttisen pelaaminen ja se on aiheuttanut haasteita varsinkin ennakkoon kovempia joukkueita vastaan.

Pääosin leppoisan runkosarjaohjelman jälkeen jatkosarja on tahdiltaan hektisempi, kun lauantaita seuraava ottelu tulee vastaan jo tiistaina (3.3) Riihimäellä. Näin SIF pelaa seitsemän päivän aikana kolme ottelua, joista onneksi kaksi kotikentällä.

Kaksi viimeistä jatkosarjan ottelua pelataan SIF:n osalta 13.3 (Dicken kotona) ja 21.3 (BK-46 vieraissa), joten kiireet otteluiden pelaamiselle ovat ilmeisen tilapäisiä.

Ottelu pelataan Fennia Arenalla lauantaina 29.2 alkaen jo kello 15.00.

Se on seurattavissa myös SolidSportilla, selostajana Johan Nyberg.