Tasaista vääntöä lienee luvassa keskiviikkona kun sarjaviitonen saapuu vierailulle sarjanelosen luokse. Joukkueet kohtasivat Urheilutalolla syyskuun lopulla, tuolloin SIF väänsi itselleen kahden maalin vierasvoiton lukemin 30-32.

Sten Maasalu siirtyi SIF:stä punapaitoihin lokakuussa, joten hänet nähtäneen keskiviikkona tositoimissa entistä seuraansa vastaan. HIFK vahvisti ennen kauden alkua joukkuettaan mm. maalivahti Bogdan Klepalla ja pelintekijä Kristo Voikalla. Laitatehoista vastaavat Niclas Ahlgren ja Vladimir Knopinskii, Kristian Jansson ja Oscar Udd ovat isoissa rooleissa kentän molemmissa päissä. Pelaajasiirtolistaa tutkailtaessa nähdään että 33-vuotias kovaheittoinen serbialainen takamies, Nikola Zujic, on marraskuun loppupuolella siirtynyt GrIFK:sta HIFK:hon, mutta ei tilastojen mukaan ole vielä uutta seuraansa otteluissa edustanut.

HIFK pelaa nyt neljännen ottelunsa putkeen vieraskentällä, kun viime viikonlopun kotiottelu BK-46:tta vastaan siirtyi pelattavaksi myöhempänä ajankohtana. Vieras”kiertueellaan” HIFK on voittanut niukasti GrIFK:n (26-27), HC Tallinn:in selkeämmin (29-38) sekä hävinnyt Cocksille lukemin 40-20 parisen viikkoa sitten. Keskiviikon ottelun jälkeen HIFK jää joulun pelitauolle.

SIF kohtasi sunnuntaina Dickenin häviten vieraskentällä selkein lukemin 33-21. Keskiviikkoisen HIFK-ottelun jälkeen SIF kohtaa vielä lauantaina ÅIFK:n, joten viikkoon mahtuu peräti kolme SM-liigan ottelua. Lauantain mittelö onkin sitten viimeinen kotiottelu runkosarjassa, joka nykytiedon mukaan pelataan päätökseen 24.1.2021. Alkukierroksilla pelaamatta jääneelle ottelulle GrIFK-HC Tallinn ei tosin vielä ole lyöty lukkoon päivämäärää

SIF-HIFK Fennia Arenalla keskiviikkona 16.12 kello 19.00 (ilman yleisöä) ja suorana SolidSportilla ja VeikkausTV:ssä selostuksen kera.